Matkasivut



Amsterdam, Hollanti, huhtikuu 2009


Lauantai
Keväinen kukkamatka Hollantiin! Ennen kymmentä olimme jo Amsterdamin Schiphol-kentällä. Junaraiteet löytyivät helposti, liput ostin automaatista hintaan 13,50€ kahdelta keskustaan. Matka kesti noin vartin. Päärautatieasemalla siis pois, vähän orientoitumista ja sitten varaus samantien bussikierrokselle yleiskuvan saamiseksi. Huikopalaksi ostimme isot tuutit ranskalaisia kioskista.

Bussikierros ei ollut niin hyvä kuin missä olen aiemmin ollut, tässä tuhrattiin tunnin verran aikaa timanttitehtaassa. Hyvät kahvit sentään kuuluivat hintaan. Kierroksen jälkeen lähdimme kävellen suunnistamaan kohti hotellia, joka olikin mukavasti kanavan rannalla.


Vain hetken lepo ja liikkeelle, nyt suuntana kirpputori, tai markkinatori. Paljon oli kojuja, tuliaisiakin löytyi heti, ja kamera lauloi. Sitten etsittiin Singelin kukkatori, siellä olikin paljon ihmeteltävää sipuli- ja siementarjonnassa. Mukaan tarttui mm. amaryllis, kalla, jerikonruusuja, syklaamin"murikka" ym. Kävimme pizzalla, pyörimme vielä vähän hotellin ympäristössä kauniita rakennuksia ja kanavia ihmettelemässä ennen kuin veimme ostokset hotellille. Vielä päätimme sisällyttää päivään kanavaristeilyn, joten lähdimme raitiovaunulla taas keskusasemalle, jonka vierestä näitä matalia laivoja lähti. Tunnin kestävä ajelu oli hieno, asuntolaivat kaikki omannäköisiään kukkivine pikkupuineen ja ruukkuistutuksineen, kuten talotkin, kapeita, korkeita, eteenpäin kallistuvia jotta muuttotavarat saadaan nostettua ikkunoista sisään. Vielä maitokahvit ja kävellen hotellille. Sentään varasimme jo valmiiksi retken tulppaanipelloille sunnuntaiksi!

Sunnuntai
Aamupalaksi croissantit paikalliseen tapaan, ja aikaa oli vielä kierrellä kaupunkia. Pistäydyimme myös kasvitieteellisessä puutarhassa, siellä mieleenjäävintä olivat upeat rhodot. Kävimme paikallisessa ruokakaupassa ja ostimme kortit kotiinlähetettäväksi. Lounaaksi sandwichit, ja kielenvievät jälkiruoka-annokset, omenapiirakkaa ja pannukakkuja (crepes) ja jäätelöä. Sitten olikin aika kokoontua bussin lähtöpaikalle, suuntana Keukenhofin kevätpuisto. Keukenhof on vain keväisin auki (ja ilmeisesti jouluna), sinne tehdään upeat sipulikukkaistutukset uusiksi joka vuosi. Mukava opas kertoili matkan aikana myös ohitettavista seuduista ja nähtävyyksistä. Pian bussimme jo lipuikin tulppaanipeltojen läpi! Puiston parkkipaikalla oli varmaan sata bussia, eli suosittu paikka.

Ja eikä ihme, suu auki saimme kävellä valtavalla puistoalueella ihmetellen valtavia, värikylläisiä istutuksia. Kuvat puhukoot puolestaan!



Maanantai
Lyhyt retkemme oli loppumassa. Vielä ehdimme käydä kukkatorilta "ämpärillisen" leikkotulppaaneja nimelliseen hintaan, ja pian piti tilata taksi lentokentälle. Mukavaa oli, voi suositella!







1